tiistai 30. elokuuta 2016

Back to basics: Myslipatukat

Ah, arki. Arkeen paluu kuulostaa mun korvaan nyt vaan niin hyvältä. Rutiinit, aikaiset aamut,  kotiruoka (!!!) ja työt. Pitää alkaa kehittelemään jotain tosi kivoja arkiruoka reseptejä mitä voisin tänne jakaa, tuntuu nimittäin siltä että oon täynnä inspiraatiota ruoanlaitosta. Enkä oikeasti tiedä mistä tää tulee. Mua on alkanut mietityttämään hyvinvointi, ja vielä enemmän mielen hyvinvointi. Ei keho voi hyvin, jollei mieli voi. Ja toistepäin. Ja mieli voi hyvin, kun on ihanaa välipalaa!

Tein tänään itse ensimmäistä kertaa ikinä myslipatukoita. Niistä tuli niiiin hyviä, että pakko testata tätä reseptiä esimerkiksi vaikka kuivatuilla mustikoilla tai vadelmilla ja erilaisilla pähkinöillä.

 

Myslipatukat

4 dl kaurahiutaleita
1 dl kookoshiutaleita
1 dl manteleita ja cashew pähkinöitä
1 dl kuivattuja karpaloita
1 tl kanelia
1/2 dl siirappia
1/2 dl kookosöljyä
50 g valkosuklaata

Ei sen vaikeampaa kuin kuivat aineet yhteen ja pähkinät ja valkosuklaa rouhittuna sekaan. Keitä siirappia ja kookosöljyä niin, että kookosöljy sulaa ja sekoita seos kuiviin aineisiin. Taputtele seos leivinpaperilla vuorattuun vuokaan ja paista noin 10 minuuttia 175 asteisessa uunissa.

Anna paistoksen jäähtyä, ja leikkaa patukoiksi tai kuutioiksi. Mun paistos oli ehkä hivenen liian kuiva, nimittäin ihan reunimmaiset patukat murenivat hieman leikatessa. Joten kookosöljy-siirappi seosta kannattaa lisätä jos näyttää kuivakalta! Nää vois koristella valkosuklaalla, mutta mä skippasin sen, nämä menee nimittäin täysin ilman koristelujakin! 



Nää on helppo napata mukaan töihin, kouluun, kaupungille tai mihin vaan. Kääräisee vaikka folioon ja siinä onkin jo helppo välipala mukaan. Oottekos kokeillut itse myslipatukoiden tekemistä? 

maanantai 29. elokuuta 2016

Ihana ja lämmin Kreeta

I'm back! Viikko auringossa teki terää, mutta täytyy myöntää että it is good to be home. 
Kreeta kohteli meitä hyvin. Aurinko paistoi läpi viikon, ainoastaan viimeisinä päivinä oli hieman pilvistä, mutta sekään ei haitannut. 




Maisemat oli aivan älyttömät, ja merivesi jatkui turkoosina horisonttiin asti. Hersonissos on pieni kaupunki, joka on rakentunut pääasiassa meren rannalle. Rantabulevardi jatkuu kaupungin päästä päähän, ja sen varsi on täynnä ravintoloita ja hotelleja. Pääasiassa kaupunki on kuitenkin niin sanotusti turisteja varten, mutta niinhän nuo yleiset etelän lomakohteet on. 





Kaikkein ihanimmat hetket vietettiin ystäväni Johannan kanssa rannalla, ja joka ilta ihanissa erilaisissa ravintoloissa. Jokaisella ravintolalla oli älyttömät terassit meren rannalle ja ruokalistat laidasta laitaan. Lomakohteena Kreeta toimi hyvin, kun tarkoituksena oli loikoilla lähinnä auringossa.  Seuraava matkakohde voisi kuitenkin olla jokin hieman kulttuurisempi kohde, esimerkiksi Pariisi? Ehdotuksia?






Täytyy myöntää, että nyt taitaa olla se Back to basics -hetki. Syksy on tulossa ja arki alkaa, mikä on mun mielestä ihanaa. Muutoksen tuulet puhaltaa aika kovaa tällä hetkellä. Mites teidän syksy on lähtenyt käyntiin? 

maanantai 22. elokuuta 2016

Miten pakata fiksusti reissuun?

Tällä hetkellä mä loikoilen jo Kreetan auringon alla, mutta ajattelin tehdä teille postauksen pakkailusta. Lomalle lähteminen onkin ihanaa, mutta pakkaaminen ei niinkään. Yritän olla yleensä tosi tehokas pakkaamisessa, ja ajatella fiksusti, eli pakata ajoissa. En halua nimittäin stressata mistään! Kokosinkin tähän muutaman vinkin millä sain pakkaamisen hoitumaan tällä kertaa sujuvasti.

1. Tee lista kaikesta mitä tarvitset tai saatat tarvita. Muista merkata listaan esimerkiksi lääkkeet, jotka saattaa yleensä unohtua.

2. Jätä hygienia tuotteiden pakkaaminen viimeiseksi, koska niillä on kuitenkin käyttöä vielä ennen lähtöä.

3. Mieti vaatteet järkevästi. Muodosta vaatteista asukokonaisuuksia, ja pakkaa mukaan muutamia vara vaatteita joita on helppo yhdistellä. Mikään ei ole niin ärsyttävää, kuin lähteä matkalle ilman yhtäkään mätsäävää vaatetta.

4. Ota mukaan vain muutamat lempikorut, älä koko arsenaalia. 

5. Rantalomalle kannattaa ehdottomasti muistaa pakata mukaan monet aurinkolasit, ylimääräinen pyyhe ja vaikka vartalotuoksu (pelastaa yllättävänkin paljon rantapäivän jälkeen).

Tässä vielä teille parit kuvat asuista, mitä mä suunnittelin ennen pakkailua! Mitäs mieltä olette? Ihanaa viikkoa kaikille! 


Ps. Mikäli teitä kiinnostaa, niin meidän reissua voi seurata enemmän mun instagramissa & snapchatissa nimimerkillä
 @ninnipusa 





sunnuntai 21. elokuuta 2016

Mun back to school asu

Blogeissa on näin syksyn tullen ollut ihan hirveästi back to school asuja! Alkaa itselläkin tulla ihan koulua ikävä. Kaikki se jännitys uusista ihmisistä ja asioista. Ehkä ens vuonna on mun vuoroa kokea uuden koulun alku. Kävin kuitenkin kuvailemassa Essin kanssa asukuvia, ja näitä kuvia katsellessa tuli mieleen, että tää vois olla se mun "Back to school" asu! Nää culottesit on niin mukavat, Superstarit tuo itsevarmuutta ja trenssi hieman naisellisuutta. 





Trench coat Only    Shirt Bik Bok     Culottes New Yorker     Bag H&M     Shoes Adidas

Tää trenssi tulee varmasti näkymään nyt syksyllä mun monissa asuissa, niin kauan kuin tällä vaan tarkenee! Oon nimittäin ihan rakastunut tähän. Mitäs mieltä te ootte, onko mun "Back to school" -asu teidän mieleen? 

torstai 18. elokuuta 2016

Mitä positiivista on mun työssä?

Asiakaspalvelu. Vaikka sulle kuinka huudetaan kurkku suorana päin naamaa, sun täytyy hymyillä kauniisti ja kertoa kuinka pahoillasi olet tästä virheestä joka ei ole edes sinun virheesi. 
"Heh heh tässä ei ole hintaa niin tää on varmaan ilmainen". Ei ole. Mutta sanot sen nauraen, kuin se olisi ensimmäinen kerta kun kyseisen murjaisun kuulet. Asiakkailla on aina ne samat vitsit, jotka lähinnä ärsyttää eikä jaksa enää naurattaa. Asiakaspalvelu alan ymmärtää vain ihmiset, jotka on sitä joskus tehnyt.


Joo, tiedetään ettei ole oikein käyttää Beyoncen koristamaa lehteä hiirimattona..

Itse olen tehnyt töitä myyjänä kohta vuoden, ensin aloitin työharjoittelun merkeissä ja sen jälkeen jäinkin ihan töihin. On niitä päiviä kun on hyvä fiilis, ja myynti käy, asiakkaat ovat iloisia ja kehuvat antamaasi palvelua. Se saa oikeesti hyvälle tuulelle kun saa positiivista palautetta.

"Olet sinä juuri kyllä oikealla alalla, niin paljon tietoa ja taitoa. Kiitos hyvästä palvelusta." 

Kyllä niitä hyviä hetkiä on töissä, ja mun onneksi niitä hyviä hetkiä on enemmän, kuin huonoja hetkiä. Ja mikä parhainta, siihen voi ihan itse vaikuttaa minkälainen päivä sulla tulee olemaan. Jos meet töihin joka päivä asenteella, "Jes tästä tulee hyvä päivä!", otat vauhdin päälle, tervehdit asiakkaita iloisesti ja teet hommia kunnolla, niin se positiivisuus tarttuu. Niin asiakkaalle, kuin työkavereillekin. Hyväntuulisuus on se avain. Vaikka asiakkaat heittäisivät sen aina niin vihoviimeisen vitsin, niin silti jaksaa hymyilyttää.


En ole suunnitellut kaupan alalle jääväni, mutta tää on mun mielestä hyvä ponnahduskivi, välivuosi, ja opettavainen sellainen. Hyvät päivät on kiinni vaan susta itsestäs, ja mulla on ainakin tänään hyvä päivä, ja aion mennä töihin hyvällä meiningillä, ja tehdä asiakkaista iloisia! Ihanaa torstaita teillekin!

tiistai 16. elokuuta 2016

What I've been up to lately

Nää muutamat päivät on tuntunut jotenkin hirveän hektisiltä. Lähtö Kreetalle lähenee koko ajan, ja tuntuu että on just ne miljoona asiaa tekemättä ennen sitä! Tässä on kerennytkin viikon aikana tapahtua vaikka ja mitä. On ollut töitä, ystävän läksiäiset, reissun budjetointia ja vaikka sun mitä. Syntymäpäivätkin lähenee kuin metrinen halko, tuleehan mulla huomenna täyteen 21 vuotta! Niitä nyt ei kuitenkaan kauheasti keretä juhlistaa, sillä viimeiset iltavuorot ennen reissua painaa päälle.





Blazer H&M     T-Shirt Adidas    Jeans Pull & Bear    Shoes Nike 

Tämän tyylinen asu on ollut yksi mun suosikeista viime aikoina. Rento bleiseri ja tennarit toimii melkein minkä kanssa tahansa! Jos ette ole vielä huomanneet, niin kyllä, yhdistän tennarit kaikkeen. Ne vaan tuo sellaista rentoutta asuun ja olotilaan ylipäätänsä. 

Käväisin myös viime viikolla kampaajalla napsauttamassa itselleni ylipitkän polkan. Tää on vaan se hiusten mitta mikä toimii! Vuosi sitten tein saman operaation, mutta annoin sen jälkeen hiusten vain kasvaa. Nyt taidan kyllä pysytellä tässä mitassa. Vai mitä mieltä te ootte, toimiiko long bob?

 Ps. Oliivin vihreä on aivan varma tämän syksyn väri! Pakko varmaan hankkia sen värinen parkatakki tälle syksylle.

maanantai 15. elokuuta 2016

Ihon huolet: Atooppinen ja yliherkkä iho

Ajattelin avata teille nyt vähän mun ihon tarinaa. Tää onkin yksi niistä aiheista, minkä takia halusin aloittaa blogin kirjoittamisen. Ihon ongelmien myötä, oon perehtynyt paljon aiheeseen, ja haluan jakaa tietoni ja vinkkini muille samojen ongelmien kanssa kärsiville!





Mulla on aina ollut ihon kanssa vaikeuksia. Jo pienenä mulle todettiin heti atooppinen iho. Vanhetessa ihon ongelmat helpotti, paikallisia ihottumia ja talvikuivuutta lukuunottamatta. Teini-ikään tultua kuitenkin lisääntyvä kosmetiikan käyttö aiheutti outoja allergisia reaktioita, enkä voinutkaan enää summamutikassa ystävien kanssa napata markettien hyllyiltä mitä tahansa meikkejä tai rasvoja. Siirryin apteekin tuotteisiin, Vichy ja Aco tulivat hyvin tutuiksi merkeiksi, mutta oireet jatkuivat. Loppujen lopuksi jouduin siirtymään täysin apteekin Aqualan -perusvoiteisiin, joilla on menty tähänkin asti. Aloin enemmän ja enemmän reagoimaan erilaisille tuotteille; ripsiliimat, huulirasvat ja -punat, luomivärit... Tiedättekö kuinka rasittavaa se oli! Menin puhumaan asiasta lääkärille ja sain lähetteen ihotautilääkärille allergiatesteihin.

Olen allerginen ainakin nikkelille, koboltille ja palladiumille. Nämä kaikki ovat metalleja ja lääkäri väittikin kovasti, että ei näitä kyseisiä aineita missään kosmetiikassa käytetä.
Otinkin asian omaan tutkintaan, ja löysin inci-listoja avatessa muutamia aineita, jotka eivät yksinkertaisesti sopineet omalle iholleni. Esimerkiksi kobolttia käytetään metallin sävyisissä uomiväreissä väriaineena.

Selvittelin kosmetiikkateollisuuden saloja hyvinkin pitkään, ennenkuin törmäsin ainesosaan, jonka välttäminen auttoi. Parrafinum liqudium on tuttavallisemmin mineraaliöljyä, jota käytetään paljon erilaisissa kosmetiikkatuotteissa. Mineraaliöljy tukkii ihohuokoset muodostaen ihon pinnalle kalvon, ja jo tämän lukiessani aloin ymmärtämään, että kaikki kosmetiikkatuotteet eivät olekaan hyväksi. 



Aloin välttämään tuotteita, joissa mineraaöljyä on käytetty ja huomasinkin, että melkein jokaikisessä marketin tuotteessa on tätä. Jopa apteekin puolella löytyi tuotteita, joissa ainesosalistalla olikin paraffinum liqudium. 

Nykyään mun ihonhoito rutiinini onkin yllättävä, sillä löysin tuotteet mitkä sopii just mulle. Lumene yllätti mut positiivisesti, sillä herkälle iholle tarkoitettujen tuotteiden takana lukee: FORMULATED WITHOUT PARABENS, SYNTHETIC COLORANTS, ETHYL ALCOHOL, FORMALDEHYDE DONORS, FRAGRANCE, MINERAL OIL

Ja tämähän sopii mulle! Olin suorastaan ihastuksissani kun huomasin Lumenen herkälle iholle tarkoitettujen tuotteiden sopivan just mulle! Käytössäni on kuitenkin myös Lumenen meikkivoide, pohjustusvoide, peitevoide, luomiväri, huulipunia. Ja mitä parasta, nää tuotteet on oikeesti hyviä!


Onko teillä muilla kokemusta herkästä ihosta tai kemikaali allergioista? Ois kiva kuulla muiden kokemuksia ja vinkkejä asiasta! Kiinnostaako teitä, mitä aineita teidän kosmetiikassa oikeasti on? Ajatuksissa on tehdä tähän aiheeseen liittyviä postauksia lisää jos tykkäätte!

perjantai 12. elokuuta 2016

Raitapaita & Culottesit




Shirt Weekday      Culottes New Yorker     Shoes Adidas



Tässä teille Kööpenhaminasta hankittu, sateisen päivän asu! Kun oltiin Köpiksessä, siellä oli just meidän onneksi kesän final sale kovimmillaan käynnissä, ja sieltä tulikin shoppailtua sitä sun tätä. Näin kesän jälkeen on haastavaa pukeutua ulos kun asteet on tippunut 20 alapuolelle ja vettä tulee satunnaisesti joka päivä. Ei oikein koskaan tiedä mihin täytyy varautua kun lähtee ulos. Onneksi aina syksyn tullen vaatekaupat on täynnä uutta vaatetta, joka henkii tulevan kauden trendeistä. Sametti on ainakin mun yksi tämän syksyn suosikki! Mutta onneksi kesä ei ole vielä ohi, ainakaan mulla! Lähdetään ystäväni Johannan kanssa viikon päästä sunnuntaina Kreetalle nauttimaan vielä hieman auringosta ja latailemaan akkuja. Jos on vinkkejä Kreetalle, Hersonissokseen niin kertokaa ihmeessä! Onko kukaan muu napannut tälle elokuulle äkkilähtöä?

torstai 11. elokuuta 2016

Vinkki treffeille

Elokuu on tuonut itsensä esiin hyvin viileänä, sateisena ja syksyisenä tänä vuonna. Toivon mukaan vielä on niitä muutamia ihania kesäiltoja jäljellä joista voi nauttia rannalla istuen auringonlaskua katsellessa. Näin me vietettiin viime lauantai-ilta Eeron kanssa. Ollaan puhuttu paljon siitä, että miten meidän pitäisi tehdä enemmän erilaisia asioita yhdessä, ja keksittiin heti kauniille kesäillalle tekemistä! 



Suunnattiin Tuomiojärven hiekkarannalle picnic viltin ja parin tyynyn kanssa ja käytiin nappaamassa kaupasta eväitä. Mukaan lähti vadelmia, Fazerin sininen, ruisnachoja, patonkia ja valkohomejuustoa. Aurinko laski ihanasti toiselle puolelle järveä ja saatiin nauttia eväistä ja toistemme seurasta ihan rauhassa. Ihan simppeli treffi-idea, ilman suurta säätöä ja kaiken lisäksi edullinen vaihtoehto esimerkiksi illallisille tai leffassa käymiselle. Ja miksei tällaista picniciä voisi toteuttaa vaikka ystävien kesken!





Nää on näitä kesäiltoja, joita täytyy muistella kun talvi tulee. Onkos teillä jotain kokeilemisen arvoisia treffi-ideoita? Hyviä treffi vinkkejä on nimittäin vähän, eli ideoita saa jakaa!

tiistai 9. elokuuta 2016

Sandcastles

Käytiin ystäväni Lauran kanssa kuvailemassa tossa pari päivää sitten, ja löydettiin aivan älyttömän kiva paikka! Tosin, se löytäminen ei nyt ollut ihan niin helppoa. Meillä oli siis osoite, ja tiedettiin että jossain päin sijaitsee tällaiset hiekkavuoret. Noh puhelimen navigaattori ohjas meitä vähän väärästä suunnasta kyseiseen paikkaan, ja ajeltiin muutama tovi turhaan syrjäisiä mökkiteitä, mutta vaikeuksien kautta voittoon! Löydettiin mesta ennen kuin tuli pimeää ja saatiin hullun kivoja kuvia!








Dress Cubus     Jacket New Yorker     Shoes Adidas

Tykkään todella paljon tän asun sportti-viboista! Baseball -tyylinen collegetakki ja tennarit tuo midimekkoon tosi rennon ja sporttisen säväyksen. Ja täytyy myöntää, etten tyyliltäni ole mikään naisellisuuden huippu. Mekot ja hameet on tosi jees, mutta yhdistän ne aina tennareihin, bomberiin, tai johonkin muuhun rennompaan. 

Mitäs tykkäätte meidän hieman erikoisemmasta kuvauspaikasta? 



Kuvat:  Laura Eerola

sunnuntai 7. elokuuta 2016

Easy like Sunday morning






Mä rakastan aamuja. Hitaita, laiskoja, rauhallisia. Easy like Sunday morning on mun elämän aforismi. Yritän toteuttaa jokaisen aamun ilman kiirettä (jollei lasketa aamuja, jolloin töissä täytyy olla 06.00). Aamurutiinit mulla koostuu yleensä kahvin keitosta, suihkusta, meikkaamisesta, aamupalasta ja vaatekriisistä. Kahvi on se millä saan aamun käyntiin ja sen jälkeen pystyn ihan mihin vaan. Kiire on se pahin vihollinen. Mulla yleensä kiireessä mikään ei mee niinkuin pitäisi, kahvit läikkyy lattioille, ripsarit levähtää silmäluomiin, tukka ei asetu mitenkään... Lista vois olla vaikka loputon. Nämä on niitä syitä, miksi tulee välttää ultimaattinen kiire eli huono aamu!

Näin nykyään aamuihmisenä, ajattelin jakaa teille pari vinkkiä, miten mä yritän saada mun arkiaamuista aina ihan hieman mieluisempia!



1. Herää aiemmin

Herää aikaisemmin kuin yleensä, jopa vartti saattaa riittää lisäämään aamuun mielekkyyttä, kun on aikaa herätä rauhassa. (Tietysti jos herätyskello on soimassa 4.30 en itsekään vaivaudu heräämään aikaisemmin. Tuohon aikaan aamusta ei vaan voi yksinkertaisesti olla hyvää aamua.)


2. Tee asioita etukäteen

Älä jätä turhia hommia aamuksi, esim laukun pakkaamista tai päivän vaatteiden pähkäilyä! Jos illalla ennen sänkyyn pomppaamista on aikaa, mikset tekisi asioita valmiiksi? Mä hei lataan kahvinkeittimenkin illalla seuraavalle aamulle valmiiksi!


3. Tee mieluisia asioita

Jos sulla on joku älytön lempibiisi, laita se aamulla soimaan. Jos tykkäät lastenohjelmista, katso vaikka niitä. Tai kuten mä, laita se rauhoittava Ylen aamu-tv päälle ja kuuntele päivän sää ja uutiset monta kertaa aamun aikana :D

4. Jätä koti siistiksi

Petaa sänky kun nouset, huuhtele kahvipannu, laita astiat tiskikoneeseen... Näin aamu jatkuu ainakin mulla mielekkäämpänä, kun ympärillä on siistiä.

5. Syö hyvin

Syö aivan älyttömän hyvä aamupala! Huom. käytä kohtaa 2. 


Nää on ne asiat mitkä saa mut joka aamu muistamaan et hei, I got this! Ihanaa sunnuntaita!



Ps. Lupaan lukea tän postauksen aina kun mulla on huono aamu!