Top Social

lauantai 11. helmikuuta 2017

10 + 1 Saa aikaan enemmän

Viikonloput on yleensä oletetusti niitä hetkiä kun saa rauhoittua ja ottaa rennosti. Mulla on kuitenkin viime aikoina ollut paljon vapaata, ihan arkenakin, ja se on muuttanut myös mun meininkiä viikonloppuisin. En tiedä voiko teistä joku samaistua, mutta jos on paljon vapaata, niin tulee oletettua että kyllä tässä on aikaa tehdä vaikka ja mitä. Kunnes sitä aikaa ei olekaan. Lisääntyvien vapaiden seurauksena, oon viime aikoina ollut tosi aikaansaamaton, ja se on juttu missä oon päättänyt skarpata! Koska mikään ei oo sen parempi tunne, kuin se, että oot saanu paljon aikaan ja voit sen jälkeen rentoutua ja ottaa chillisti.


NUKU

Jos mun yöunet on venynyt liian pitkiksi, niin oon entistä laiskemmalla päällä. Mun tulee siis tosi helposti nukuttua aivan liikaa, vaikka se kahdeksan tuntia olisi oikeastaan aika skarppi määrä unta. Jatkossa en kiukkua vapaapäivinäkään herätyskellolle. Toinen puoli unessa on liian vähäinen uni. Eli aikaisin nukkumaan ja ihmisten aikaan ylös!

SUUNNITTELE

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Mä tarviin oikeasti suunnitelmia, to do -listoja, ja aikatauluja. Jos en suunnittele valmiiksi, niin yleensä hutaisen kaiken tehtävän vähän niinkuin puoliksi kunnolla.

PÄÄTÄ

Se Päätös. Nyt mä teen, ja nyt mä saan aikaan. Se on se asenne myös mistä tää on kiinni. Sulje Netflix ja nouse ylös siitä sohvalta! Palkitse itses to do -listan läpi käymisen jälkeen löhöilyllä!



AIKATAULUTA

Ostin kalenterin, ja siihen kylkeen muistiinpanoille tarkoitetun vihkon. Suunnittelen viikot suurimmaksi osaksi etukäteen. Katson että missä välissä ei ole vielä sovittua menoa, ja kirjoitan näihin kohtiin ylös, että mitä teen. Siivoan, muokkaan jotkut tietyt kuvat, kirjoitan jonkun postauksen?

SYÖ

Nälkäisenä homma ei vaan toimi. Menevänä ihmisenä, multa saattaa välillä unohtua aterioita välistä ja se on tosi huono juttu se. Heikotus ja huono olo ei edes auta aikaan saamista, ja se lisää myös sitten napostelua ja iltasyömistä.

KESKITY

Keskity yhteen juttuun kerralla. Tietenkin jos multitasking on sun juttu, niin anna palaa. Mut mulla ainakin monta saman aikaista juttua häiritsee keskittymistä ihan superisti.


POISTA HÄIRIÖTEKIJÄT

Liittyen edelliseen, keskity yhteen juttuun kerralla. Vie puhelin jonnekin kauemmas pöydälle, ja laita se vaikka äänettömälle jos ryhmächatit ei ota rauhoittuakseen. Mikään ei houkuttele niin paljoa, kuin kesken kaiken tekemisen Instagramin nopea selaaminen, kunnes huomaat selaavan jonkun umpituntemattoman tyypin 2013 vuoden kaupunkiloma kuvia.

+ Myös joillain musiikki häiritsee ajattelua, mutta esimerkiksi mulla hyvä musiikki boostaa mun tekemistä ja mielialaa tosi paljon!

KIRJOITA YLÖS

Ah, to do -listat. Mun ajattelua selkeyttää tosi paljon asioiden kirjoittaminen ylös. Mieti, mitä sun pitäisi tänään tehdä, ja lisää ne asiat ylös. Ja se tunne, kun pääset yliviivaamaan ne kaikki kohdat yli!


 
JUO

Kahvi on hyvä boosti aamulla, mutta jos teet iltapäivän puolella jotain, voi kahvi aiheuttaa jo pientä  vapinaa, ainakin mulla. Voin aamulla juoda vaikka pannullisen kahvia, mutta iltapäivän puolella mulle tulee siitä ihan hirveät vapinat ja levoton olo. Pitäydyn sen takia rauhoittavassa teessä, joka vapauttaa kofeiinin tasaisesti kehoon, ilman mitään piristys piikkejä.

MIELIALA

Jos sun mieliala on oikeasti ihan surkea, niin ei varmasti mikään toimi. Älä siis pakota itseäs tekemään huonolla mielellä mitään. Mutta välillä myös pahan mielen ajaa pois jos teet sitä juttua mistä pidät.


Oon jo tän viikon näitä vinkkejä hieman soveltanut, mutta vielä on parantamisen varaa. Tietenkin treenaaminen on lisännyt paljon mun energioita ja aikaan saamista, mutta se on viime aikoina ehkä ollut siitä asenteesta kiinni. Mutta onneks jos yhtään mua tunnette, niin täältä ei ainakaan se asenne lopu kesken. Mulla on tänään tiedossa muutama sovittu juttu, ja sitten luppoaikaa. Ja vaikka onkin lauantai, niin aion käyttää sen luppoajan tehokkaasti, jotta voin sitten huomenna sunnuntaina ottaa tosissaan rennosti! Kuulostiko nää vinkit teidän mielestä hyödyllisiltä?

Ps. Käykää tykkäilemässän Visions -blogin Facebook -sivusta (klick)! Painike siihen tulee tänne tämän viikonlopun aikana! 

Ihanaa lauantaita!
14 kommenttia on "10 + 1 Saa aikaan enemmän"
  1. Tosi hyvä postaus! Piti ihan kaivaa kalenteri laukusta ja alkaa rustata, että missä välissä täytyy tehdä mitkäkin jutut. Täällä vaan on se haasteena, että helmikuun aikana on neljä vapaapäivää, joista ainoastaan kahtena on aikaa hoitaa asioita. Toisaalta, tuntuu että juurikin jos on paljon vapaata, en itsekään saa asioita tehtyä niin tehokkaasti. Ihminen laiskistuu jotenkin ihan liian helposti! :D
    http://llintzz.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja kiva kuulla! :-) Oon huomannut että se kannattaa! Siis täällä on kyllä välillä pientä laiskistumista havaittavissa, joka ei tosiaan ole kiva! Tsemppiä hei sinne, kyllä niitä vapaapäiviä kohta tulee!

      Poista
  2. Tosi hyödyllisiä vinkkejä ja hyvä postaus! Täytyykin ottaa nämä käyttöön :)

    Kivaa viikonloppua sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva et tykkäsit! :-) Suosittelen, ja ihanaa viikonloppua sullekin <3

      Poista
  3. Tosi mahtavia vinkkejä! Mä oon viime aikoina alkanut myös aikatauluttaa kalenteriin blogijuttujen tekemistä, erityisesti kuvaushommia, aina kun on vapaa aamupäivä, niin että valoisalla ajalla pystyy kuvailemaan, kalenterissa on kameratarra ja lista asioista, mitä haluan kuvata! Ja tämä toimii! Kalenteriin voi todellakin aikatauluttaa ns. omiakin juttuja, ei pelkästään tapaamisia, töitä, koulua ja muita tiettynä ajankohtana tapahtuvia asioita.

    Ja oot oikeessa myös siitä, että nukkuminen, syöminen, juominen ja liikkuminen myös helpottaa. Kun noista perusjutuista pitää huolta, mielen on helpompi keskittyä sen to do listan läpikäymiseen! :)

    Ihan mahtava postaus, upeat kuvatkin! :)

    http://kiiainnanmaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Kiia! :-) Siis tuo blogijuttujen aikatauluttaminen toimii todellakin! Saa paljon paremmin aikaan! Perusjutut on ne, et kun ne on kondikses ni sujuu muutkin jutut! Kiitos ihanasta kommentista Kiia! <3

      Poista
  4. Hyvä postaus! Mulla on tosi paljon sellaista tekemistä, mikä pitää vaan itsenäisesti päättää tehdä: opiskelut, työt, blogihommat. Ei ole mitään aikatauluja vaan mun täytyy itse suunnitella ajankäyttöni. joten nää kaikki kuulostaa tosi tutulta :-) Mut täytyy muistaa myös levätä ja ottaa vapaa-aikaa, mulle ainakin helposti käy niin että koko ajan pitäis olla tekemässä muka jotain ja ne tekemättömät hommat pyörii mielessä. Siihenkin auttaa toi ylös kirjoittaminen ja to do -listat :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla! :-) Mulla on kyllä ihan sama juttu! Lepo ja rentoutuminen on kyllä kans tärkeää, joten niille kannattaa aina jättää myös aikaa!

      Poista
  5. Todella kiva ja hyödyllinen postaus, mutta saisinko udella mistä nuo ihanat karvatyynyt ovat? :)

    http://janitakristina.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ihan tosi paljon! Ja noi karvatyynyt on parin vuoden takaa H&M Homesta ostetut! :-)

      Poista
  6. Nää vinkit oli kyllä hyviä! Ite oon kans välillä kauhean helposti laiskotteleva ja sit jääkin tekemättä kaikki tärkeät hommat :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla! Mä oon kans sellainen laiskottelija välillä että huhhuh :-D

      Poista
  7. Huippu hyviä vinkkejä oot kasannut tähän postaukseen!♥ Xx

    VastaaPoista